maanantai 17. maaliskuuta 2014

Uusia tuulia

Tänään se sitten starttasi, Hieman tiukempi rutistus kesäkuntoon. Kesälomaan on aikaa enää 11viikkoa ja minullahan on tavoitteena se -15kg Eli se tarkoittaisi, että painon pitäisi olla 1.6 87kg tai alle. Joten nyt tarvitaan sitä asennetta, ei se kesäkunto ilmaisin tule joten nyt vaan kovvaa duunia.:D
Nyt mulla on ollut jo pitemmän aikaa sellaista sähläystä tään laihiksen kanssa, että nyt on oikeesti ruettava takomaan niitä tuloksia. Eihän tää projekti minnekkää etene eikä tästä mitään tule jos nyt ei ooikeesti pistetä isompaa vaihetta päälle.

Tänään tosiaan starttasi uusi ruokavalio ja liikunta ohjelma. Liikunta ohjelmaa en tosi pääse noudattamaan kun vasta ensiviikolla kun tämä viikko pitää vielä polvea lepuutella, mutta ruokavalion starttasin tänään. Eli siis ruokavalioni on niinkin yksinkertainen kun, että korvaan aamupalan,välipalan ja iltapalan ateriankorvikkeella ja lounas ja päivällinen on sit normi ruokaa, tosin päivällinen vähän kevyempi. Esimerkiksi tänään se oli kanasalaattia.

Liikunnasta sen verran, että hyvin aerobisesti tulemme menemään ja kun jalkaparanee  niin mäkijuoksua/porraskävelyä ja intervalleja. Ohjelma sisältää:

Kuntosali 2krt/vko
Kahvakuulatreeni 1krt/vko
3krt/vko Lenki(vaihdellen kesto ja rankkuus)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti