Viikon tulos oli -3,3kg. I Have great feelings! Varmaan aika paljon osuutta asiaan on tällä syömättömyydellä. Kurkku on siis edelleen niin kipeä, että jäätelö ja jogortti ovat melkein ainoita joita alas saan. Saas nähdä nouseeko paino miten paljoa kun (jos nyt tästä joskus eka parantuisin) rupee syömään normaalisti.
Painon suhteen olen tyytyväinen, muuten on aika ankea olo tämän kauhean flussan takia.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
lauantai 12. huhtikuuta 2014
sairastelua
viikko alkoi tosi mukavissa merkeissä, maanantain reipas lenkki kruunasi loistavan aloituksen viikolle ja fiilis oli uskomaton. Ajattelin tästä tulee hyvä viikko...
Ja pah. Maanantai-tiistai välisenä yönä heräsin siihen, että vasen polveni oli tajuttoman kipeä. Otin särkylääkkeen ja jatkoin unia. Aamulla polvi oli ihan ok, vähän kipeä mutta selvittiin. Jalkatreeni piti kuitenkin unohtaa. Käväisin kuitenkin kävelemässä 1,5h hitaasti eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Keskiviikko jo näytti niin valoiselta, että ajattelin torstaina meneväni tekemään kunnon jalkarääkin.
Torstai aamuna heräsin kuitenkin orastavaan kurkkukipuun ja ajattelin kovien rääkkien jäävän nyt tekemättä. Torstai iltana se sitten iski, kunnon flunssa nimittäin. Ja kurkku on edelleenkin tajuttoman kipeä. Se siitä hyvästä viikosta...

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Muutosta havaittavissa
Tänään marssin aivan normaalisti kotiin, otin jääkaapista valmista salaattia ja lisäsin siihen tonnikalaa. Yhtä äkkiä huomasin, että toimin oikein ja ruokasuunnitelmani mukaan ilman mitään miettimistä. Ja tää tunne oli jotain niin mahtavaa! Koostin oikean laisen aterian ilman puolentunnin turhailuja ja enempää ajattelua!
Tään ihanan huomion siivittämänä lähdin lenkille. Reilu tunti siellä vierähti, lenkk isisälti juoksua 23min, vetoja 7ktr 30s ja loikkia + loppuun venyt. Tunne oli mahtava kirmailin kun aropupu! En muista millon viimeks ois ollu näin hyvä päivä. Elämä osaa yllättää!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Hiljaiseloa ja yhteenveto vko 3
Pahoittelut, ettei minua ole näkynyt täällä. Viime viikko oli aivan mahottoman kiireinen ja tuntui, että kävin kotona vain nukkumassa, jos sitäkään. Tänään alkoi uusi jakso ja elämä rauhottuu huomattavasti viimeviikkoon verrattuna.
Laihdutusta en sentää viimeviikolla unohtanut. Aamupaino oli tänään 98,2kg eli olen tavoitteessa ja vieläpä 400grammaa edellä :D Sinänsä ihan hyvä juttu sillä liikkuminen ja muutenkiin terveelliset elämäntavat ei ollut mitenkään ykkösjuttu viimeviikolla. Ruokailut suju ihan ok. Söin viimeviikolla kolme suklaa patukkaa ja yhtenäpäivänä en ollenkaan ateriankorvikkeita vaan ihan normi ruokaa. Joten tälle viikolle otan tavoitteeksi lipsumattoman ruokaviikon ja liikuntaa kans ohjelman mukasesti. Liikunnat jäivät 3h ja 45min.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
viikko2
Viikon pudotus oli 2,4kg! Eli nyt ollaan tavoitteessa. Vaikka viimeviikon ruokailut vähän repsahteli loppuviikkoa kohden. Silti tulos oli tosi piristävä! Nyt ensiviikolle olisi tavoitetta kerrassaan sillä nyt haluan täydellisen ruoka viikon! Vaikkakin viikonloppujen cheat-mealit eivät mailmaa kaadakkaan, niin nyt on sit herkuteltu vähäks aikaa ihan tarpeeksi.
Liikunta puoli oli kans ihan suunnittelujen mukanen lukuunottamatta piti jättää tään päivänen lihaskuntotreeni väliin sillä jalat on vieläkin aivan jumissa liikunta ohjelmaan mukaan tulleesta juoksusta.
Viikon liikunnant
ma: Interval lenkki 45min, alkulämppä+2min kovaa juoksua,2min kevyttä holkkää+loppuverkka
Ti: Kahvakuulatreeni 31min
Ke:-
To: Kuntosali,koko kroppa 75min + kevyt hölkkä 30min
Pe: Kävely lenkki 60min
La. Interval lenkki 75 min, alkulämppä+ 5min hölkkää,5min kävelyä
su-
Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

torstai 27. maaliskuuta 2014
Väsynyt mutta onnellinen?
Viikkoni tähän mennessä on ollut yhtä tahtojen taistelua! Tekisi mieli mennä jääkaapille ja syödä se tyhjäksi, ahtaa ihan kaikki mitä sielä on sisuksiin ja sen jälkeen ottaa kilo karkkia ja mennä sohvan nurkkaan tuhoamaan ne.
Mutta ehei, miepä meenkin lenkille ja sen jälkeen nautin aterian korvikkeen, joka on soijaproteiinia maustamatonta sellaista. Ihan järkkyä. Ja kaiken tään jälkeen on niin voittaja fiilis...
paskan marjat. Asiat on kyllä menny suunnitelmien mukaan enkä ole sortunut vaikka tosiaan on tehny mieli syödä se jääkaapi tyhjäks. Mutta missä se hyvä olo kaikesta tästä?
En tiedä muuta, kun että haluaisin nukkua koko kevään ja herätä vasta toukokuun lopulla 20 kiloa kevyempänä......

maanantai 24. maaliskuuta 2014
vko 1
Pudotusta tuli 1,2kg. Tämä tarkoittaa, että olen 200g jäljessä tavoitteesta. Eipäs tässä auta muukuin täyttä höyryä viikolle kaksi, nyt kun voin liikkuakkin normaalisti niin ei luulisi olevan suuria vaikeuksia.
Viikko tulos ei sinänsä yllättänyt sillä viikonloppu oli oikea repsahduksien repsahdus se, että tulos oli noinkin hyvä oli minulle suuri yllätys. Toisaalta kun tietää, että kun tuli mätettyä turpaan kaikkea *askaa niin ei se tulos harmita. Se harmittaa, että miksi piti tehdä niin ja jos vaikka söinkin yhden palan leipää lounaalla liikaa mitä piti, miksi minun piti tehdä sama kaksinkertaisena sitten päivällisellä?
No aina ei voi voittaa. Joten nyt vain täyttä höyryä uuteen viikkoon! :)

maanantai 17. maaliskuuta 2014
Uusia tuulia
Tänään se sitten starttasi, Hieman tiukempi rutistus kesäkuntoon. Kesälomaan on aikaa enää 11viikkoa ja minullahan on tavoitteena se -15kg Eli se tarkoittaisi, että painon pitäisi olla 1.6 87kg tai alle. Joten nyt tarvitaan sitä asennetta, ei se kesäkunto ilmaisin tule joten nyt vaan kovvaa duunia.:D
Nyt mulla on ollut jo pitemmän aikaa sellaista sähläystä tään laihiksen kanssa, että nyt on oikeesti ruettava takomaan niitä tuloksia. Eihän tää projekti minnekkää etene eikä tästä mitään tule jos nyt ei ooikeesti pistetä isompaa vaihetta päälle.
Tänään tosiaan starttasi uusi ruokavalio ja liikunta ohjelma. Liikunta ohjelmaa en tosi pääse noudattamaan kun vasta ensiviikolla kun tämä viikko pitää vielä polvea lepuutella, mutta ruokavalion starttasin tänään. Eli siis ruokavalioni on niinkin yksinkertainen kun, että korvaan aamupalan,välipalan ja iltapalan ateriankorvikkeella ja lounas ja päivällinen on sit normi ruokaa, tosin päivällinen vähän kevyempi. Esimerkiksi tänään se oli kanasalaattia.
Liikunnasta sen verran, että hyvin aerobisesti tulemme menemään ja kun jalkaparanee niin mäkijuoksua/porraskävelyä ja intervalleja. Ohjelma sisältää:
Kuntosali 2krt/vko
Kahvakuulatreeni 1krt/vko
3krt/vko Lenki(vaihdellen kesto ja rankkuus)

torstai 13. maaliskuuta 2014
Kahden viikon liikuntakielto
Maanantaina teloin polveni hiihtäessä ja tästä syystä en kahteen viikkoon pääse liikkumaan. Ärsyttävää. Nyt pitää sit seurailla vähän tarkemmin ruokapuolta. Onneksi kaksiviikkoa kuluu nopeasti.
Muuten laihdutus menee vähän niin ja näin. Nyt olisi saatava tämä henkinen puoli kondikseen ja kaivettava sitä motivaatiota etenemiseen. Henkisen puolen vaikutus on niin suuri joten sen huomaa heti kun ei ajatus ole hommassa mukana. Eihän se auta kuin uutta yritystä ja kohti uusia haasteita.
Viimeviikkona kun aikaa on pohdiskeluun ollut olen ajatellut paljon ruokapuolta ja siitä pitäis hieman viilailla... Siitä enemmän sit myöhemmin.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Miksi haluan muuttaa elämäni suuntaa?
Pohdiskelin juuri tänään mitkä ovat minun tavoitteeni ja perimmäiset syyt miksi teen tätä projektia ja mitä tältä haluan. Päällimmäinen on terveys ja erityisesti henkinen terveys eli se miten viihdyn tässä ruhossani, mutta suurimmaksi nousivat kuitenkin nämä pinnalliset syyt ja tein niistä pientä listausta.
Eli siis haluan:
Eli siis haluan:
- kiinteän kropan
- Lihaksikkaamman kropan
- Kropan jossa itse viihdyn
- Rasvaprosentin pienemmäksi
- Oppia terveelliset elämäntavat
- Ei enää jojoilua, vaan pysyvä kaunis kroppa
dieetti pysyvänä muutoksena?
Tänään minulla heräili ajatuksia miten dieetti tulee olemaan osa pysyvää elämäntapaani. Vastaus oli yksinkertaisesti EI MITENKÄÄN. En todellakaan halua toistaa aijempia virheitä koostaa dieetistä pysyvää elämän tapaa. Haluan rakentaa elämäntavan jolla paino laskee, kroppa kiinteytyy ja olotila kevenee. Ennenkaikkea se henkinen puoli se on tärkein. En nykyäänkään ole tyytymätön itseeni, enkä inhoa varsinaisesti vartaloani. En kuitenkaan pidä siitä, en halua olla se lihava ihminen.
Viimepäivinä leiriolosuhteissa aikaa varsinaiselle itsensä tutkailulle ei ole oikein ollut. Ja heti kun sitä saa pomppaa tuhat ja yksi asiaa mieleen. Tajusin juuri, että olen ihminen joka todellakin viihtyy omissa oloissaan aina välillä.
Ruokailut ovat menneet ihan ok. Täydellisesti ne ei täällä oikein voi mennäkkään, mutta tarpeeksi hyvin kuitenkin. Eilen tein puolentunnin juoksu+lihaskuntotreenin ja tänään kävin 45minuutin aamulenkillä puolikuuden aikaan. :D olotila on hyvä ja fiilis ok ainoa iiiso miinus siitä etten oikein saa nukutuksi täällä ja herään just jossain viiden jälkeen vaikka.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Viikko yhteenveto
Uuden elämäni ensimmäinen laihdutus viikko meni hyvin. Asennoituminen oli oikeaa ja fiilis kaiken puolin hyvä. Ruokailut menivät hyvin omalla painollaan samoin liikunnat. Toki aina parannettavaa löytyy ja tarkoitus olisikin pystyä syömään oikeaoppisesti myös epänormaalissa ympäristössä ja liikkumaan myös mahdollisuuksien mukaan. Tarkoitus olisi ensiviikolla tehdä pari kehonpainotreeniä ja perjantaina ja lauantaina salitreeni.
Mun aineenvaihdunta on aivan tukossa. Vaikka olenkin miinuksella noin 800-1200kacl/päivä iikunnasta riippuen tuntuu, että ähky on koko ajan eikä jaksa syödä kaikkea ja sit yhtä äkkiä saattaa tulla järkyttävä nälkä vaikka olisin tunti sitten syönyt. Sit menen juomaan vettä ja huomaan olevani aivan täynnä ja puolentunnin päästä tästä meinaan jo oikeesti harkita syömistä, mutta sitten kun syön olen taas aivan yli täynnä. Luulen vain että tää johtuu että mun aineenvaihdunta on tukossa, kun kerrankin syön säännöllisesti. Aikasemmin olen jojoillut ja se tarkoittaa kiljuvaa nälkää tai tukalaa ähkyä.
Ainiin siihen tämän viikon punnitustulokseen vaaka näytti 97,6kg. -2.2kg viimeviikosta.
Tää on se mun elämäni viimenen laihdutuskuuri. Eli ei kuuri vaan totaalinen muutos.

lauantai 1. maaliskuuta 2014
Kuulumisia
Viikko on mennyt älyttömän nopeesti! Ensiviikolla onkin hiihtoloma, joka tulee todella tarpeeseen. Se tosin menee töissä koko viiko, mutta silti. Olen koko ensiviikon siis leiriolosuhteissa joka tarkoittaa sitä, että ruokaa on viisikertaa päivässä tarjolla ja en itse oikein sisältöön voi vaikuttaa.
Elämäntapa remontin suhteen tää viikko on mennyt tosi hyvin. Olen syöny paljon terveellistä ruokaa ja olen sen suhteen tosi tyytyväinen. Eilen söin mars patukan ja pullan, mutta muuten kaikki on mennyt oppikirjamaisesti :D rennosti vaan.
Tämän päivän ruokapäiväkirjaa:
klo 8.30 Proteinipuuro+kahvi (244kcal)
12.30 Kanarulla (625kacl)
16.00 Rahkaa+piltti (225kacl)
20.00 Raejuustoa+mehukeitto,leipä(330kacl)
+ Palautusjuoma treeninjälkeen (100kacl)
yhteensä: 1524kacl
Tään päivän ruokailut olivat aika peurussettiä. Viikonloppusin nää ruokailu ajat ja välit menee yleensä aivan plörinäks mutta tänään suunta oli jo hyvä.
Liikuntaa tällä viikolla on tullut neljä kertaa ja 9 tuntia. Tänään kävin tunnin lenkillä, treenasin jalat ja tein illalla kehonpainotreenin. Fiilis oli aivan yliaktiivinen koko päivän ja ajattelin että nyt on hyvä hetki liikkua :)

tiistai 25. helmikuuta 2014
Tavoite: -15kg
Tavoitteena olla 15kiloa kevyempi kesäkuun ensimmäiseen päivään mennessä. Metodeina terveelinen RITTÄVÄ kuokavalio ja kovaa treenii. En anna enää entisten varjojen kummitella minua vaan nyt tää on uutta terveellistä ja ennenkaikkea positiivista elämää! Enää en halua seilailla äärimmäisyyksissä vaan ennenkaikkea elää!
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
back to business
Pitkästä aikaa pitkän blogitauon jälkeen täällä taas!
Koko helmikuu on mennyt laihdutuksen suhteen aivan täysin harakoille ja se sama efekti toistui mikä on toistunut minulle monesti. Nopeasti laihdutettu paino palasi ja ollaan taas lähtökuopissa. Jo kauan aikaan kurissa ollut ongelma syömisen suhteen ja ahminta oli ollut kauan poissa, mutta tämän tyhmän -10kg kuukaudessa tempauksen takia ne tulivat takaisin. Ruokailut olen siis nyt saman verran mitä kulutan.
Liikuntojen suhteen olen tyytyväinen sillä vaikka ruokailut eivät tosiaan onnistunut sitä tuli sentään 5-10h/vko. jotakin hyvää. Tästä ei auta muuta kun ponnistaa takaisin ylös päin ja aloittaa järkevämmät keinot. Huomenna starttaakin uusiruokavalio ja liikunta ohjelma. Ruokavalio on sama suurinpiirtein kuin nytkin vain hieman raivattu versio vain.
Ajon pitää sekä ruoka että liikuntapäiväkirjaa ja lähteä takomaan tuloksia sen avulla. Huomenna kirjoittelen sit tarkemmin miun tavoitteista!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Mässäys turvotusta ja takapakkia
Alku viikko menikin oikein lupaavasti ruokailujen suhteen. Mutta koko homma repesi käsistä viikonloppuna. Ajattelin kai että nyt olen saavuttanut tavoitteen, että voin vähän höllätä. Ihan hirvee turvotus kaikesta viikonloppuna mässäilyistä. Eilen söin karkkia ja lasangnea ja tänään pitsaa ja jätskiä ja käärretorttua. Tämän viikon punnituksen skippasin ihan suosiolla ja katsellaan sitten mitä se ensiviikolla näyttää.
Liikuntaa viimeviikolla tuli säälittävä kaksi kertaa...
Tästä ei auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja painaa ensiviikko 110%:sesti.
Toivottavasti teidän muiden viikko on ollut parempi...

keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Can do
Laihuus ei ole syy miksi pudottaa painoa. Se ei saa olla syy ainakaan minulle, Ulkonäkö on minulle kuitenkin tosi tärkeää saada kuntoon tämän projektin myötä mutta laihalta en halua näyttää. Haluan lihaksikas ja muodokas. Haluan näyttää ennenkaikkea terveeltä!
Syöminen ja liikkuminen. On niitä avaimia siihen hyvännäköiseen,terveeseen unelmakroppaan. Ajatuksella on kuitenkin myös voima can do-asenne on parasta mitä voi itselleen tarjota. Uskoa itseen on askel eteenpäin.

maanantai 27. tammikuuta 2014
Punnitusta vko 3
Nyt minulla on tosiaan syy hyvään päivään!Tämän viikon paino on 97,5kg. Elikkäs aletaan olla jo ysikympin turvallisemmalla puolella. :) Ja hyvin ajoissa tavoitteen suhteen. Saas nähdä tuleeko tavoite aivan saavutettua sillä en usko pääseväni lainkaan liikkumaan tällä viikolla.Nyt vaan paljon vitamiineja naamaan ja lepoa sen minkä ehtii. eikohän se flunssa tästä.
flunssa
Lauantai sunnuntai välisenä yönä nousi korkea kuume ja sitä oli koko eilisen päivän, kummallisesti se ei laskenut edes kuumelääkkeellä. Tänä aamuna onneksi kuume oli tiessään eikä sitä ole näkynyt koko päivänä hyvä niin, sillä keskiviikkona minulla on koe ja on aivan pakko mennä kouluun. Tämä päivä lepäilyä ja hieman jos jaksaisi sitten illemmasta opiskella.
En edes viitsi kuvitella milloin pääsen treenille seuraavan kerran. Kouluun teen sellasia liikunta opintoja joiden takia, tarvitsen vielä 4 salikertaa ennen ensiviikon tiistaita. No panic...
että nii... kaksi kertaa voisin kyllä saada hyväksiluettua tilanteeseen vedoten. Will see.
Ruokailut menivät perjantaihin asti ihan hyvin, mutta sitten repsahti. Eilen minulla oli niin huono olo, etten jaksanut edes ajatella mitä söin. Saldo olikin sen mukainen... Ruokailut korvasivat jäätelö ja suklaa. Tämän lisäksi litra tolkulla lämmintä mehua ja c-vitaminoitua mehua. Ei menny ihan niin kuin elokuvissa tää homma nyt.. Pistetään
perjantai 24. tammikuuta 2014
Kiireee!
viikko on vierähtänyt tosi nopeesti. Tuntuu, että aika vaan juoksee enkä ehdi tehdä yhtään mitään kaiken tämän lisäksi se, että ensiviikolla on koeviikko. Seuraavan kerran kouluun pitää mennä vasta keskiviikkona, mutta itseopiskelua on sitten tiedossa ja reilusti...
Unohdin jopa käydä kaupassa ja seuraavan kerran sinne pääsen vasta maanantaina, koska kauppaan on 7km matka ja bussit ei kule viikonloppuisin niin hyvin että jaksaisin sinne mennä.
Kaumalat mieliteot ovat vaivanneet koko viikon! On semmonen olo tosi usein, että voisin syödä vaikka kaikki maailma karkit ja heti! Ai minäkö addektoitunut sokeriin? Ruoka ei edelleenkään maistu, se johtuu tästä sterssistä silti oon pyrkiny syömään säännöllisesti.
Liikunnat menee omalla painollaan, niiden suhteen mulla nyt ei oikeestaan ikinä ole mitään ongelmaa. Tosin koko viikon on ollu semmonen olo, että onko pakko treenata vaikka ei paskaakaan innostaisi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)